HS: Uran ei tarvitse perustua paremman aseman ja palkan tavoitteluun – siirtyminen työelämässä alaspäin voi olla elämässä askel eteenpäin

Työelämän ei tarvitse kaikkien osalta perustua puhtaasti uralla etenemiseen, paremman palkan ja aseman tavoitteluun.

Avokonttoreissa ja neukkareissa kautta maan paiskittiin joulunalus­viikolla hommia tavoitteena saada maailma valmiiksi ennen pyhiä. Kun rauha laskeutuisi, olisi aikaa nauttia vuoden aikaansaannoksista.

Näiden välipäivien jälkeen jokainen voi sitten pohtia, tuliko valmista. Jos ei tullut, vuodenvaihteen jälkeen tilannetta voi paikata kaivamalla fläppitaulun jälleen esiin ja sopimalla seuraavan kokouksen.

Toimistoissa sermien takana ja pinnan alla oli kuitenkin alkanut pulpahdella toisenlaisia ajatuksia. Entä jos työelämä oli alkanut tuntua siltä kuin itse asiassa koko vuoden ajan elettäisiin ajassa juuri ennen joulua, ennen kesälomaa, ennen tämän kvartaalin loppua?

Siihen havahtui jotenkin yllättäen, kun yhtäkkiä useampi ystävä, tuttava tai entinen kollega ilmoitti muutaman kuukauden sisällä päättäneensä lähteä etsimään työelämältään jotain muuta.

He eivät puhuneet downshiftauksesta, elämäntavan muutoksesta, joka sai muutama vuosi sitten huonon maineen. Itse kutsuisin sitä ennemmin downgreidaukseksi, siis eräänlaiseksi siirtymiseksi bisnes­luokasta edullisempaan luokkaan.

Downshiftaajia moitittiin kärjistetysti siitä, että he irtisanoutuvat vastuuttomasti, jättävät muut kantamaan yhteiskunnan verotaakkaa ja lähtevät Aasiaan henkistymään. Downgreidaaja hellittää kahvoista eri tavalla.

Tämä on oma erotteluni näiden termien välillä. Downgreidaajalla ei ole aikomustakaan poistua työelämästä ja muuttaa esimerkiksi maalle tai maasta pois. Bisnesluokan tilalle ei siis tule turistiluokkaa.

Suppea otokseni omasta kuplastani, reilu kymmenen hengen joukko, on asiantuntijoita ja keskijohdon päälliköitä tai johtajia, iältään neljänkympin molemmin puolin, kotona lapsia ja asuntolainaa. Heistä suurin osa irtisanoutui kuluneen syksyn aikana hyväpalkkaisesta ja päällisin puolin kiinnostavasta työpaikasta.

Lähikuukausina heistä on tulossa esimerkiksi kuntovalmentajia, puuseppiä, koodareita ja terveydenhoitoalan ammattilaisia. Pari jäi entisen työnantajan palvelukseen, mutta siirtyi omasta pyynnöstään organisaatiossa alaspäin.

Syitä näille ratkaisuille oli erilaisia: yksi ei enää halunnut irtisanoa ketään, ja toinen oli kiinnostunut ammatinvaihdoksesta harrastuksen tuoman innostuksen kautta. Kolmas halusi säännöllisen työajan ja aikaa kävellä aamuisin työmatkan kontto­rille.

Yhteistä heille oli kuitenkin se, etteivät he enää kokeneet nykyisen työnsä vastaavan sitä sisältöä, miksi he olivat alan alun perin valinneet.

Mistä tuo tunne syntyy? Se ei ole pelkkää työhön uupumista tai ajanpuutetta elämän ruuhkavuosissa.

Siinä vaiheessa, kun on jo nähnyt työkavereiden jäävän eläkkeelle ja on itsekin normaalina pidetyn työ­uran puolivälissä, näkymä omaan elämään on jo ehtinyt muodostua aika teräväksi. Enää ei heiluta kuin tuuliviiri, vaan on jonkinlainen käsi­tys siitä, mihin suuntaan kuljetaan ja mitä halutaan tavoitella.

Tunnetta voi varmaan kutsua myös keski-iäksi, mutta mutta minusta se on enemmän: tähän aikaan liittyvää halua ottaa jostakin kiinni ja elää arvojensa mukaista elämää.

Työelämässä tätä downgreidaajien joukkoa voi olla vaikea motivoida perinteisillä kannustimilla. Tuskin kukaan vastustaa palkankorotusta, mutta isompi tili kohentaa motivaatiota vain hetkeksi eikä vastaa kysymykseen työn sisällöstä.

Lisää vastuuta ja parempi titteli? Kelpaa usein nuoremmille kiihdyttäjille, ei välttämättä sille, joka nimenomaan pyrkii pois pitkistä työpäivistä ja jatkuvasta vaikeiden ongelmien ratkaisusta.

Kun kokenut ja osaava työntekijä tavallaan jättää leikin kesken, työnantaja joutuu tietenkin miettimään, miksi ei enää pyritä pelkästään ylöspäin, vaan mieluummin lasketaan tavoitteita. Voi kuitenkin ajatella, että työelämän ei tarvitse kaikkien osalta perustua puhtaasti uralla etenemiseen, paremman palkan ja aseman tavoitteluun. Askel alaspäin voi olla samalla menoa eteenpäin. Voi olettaa, että rennommalla otteella ja tyytyväisemmällä mielellä saa myös enemmän aikaan jossain toisaalla. Samalla hyvinvointi lisääntyy, vaikka pysyy mukana arkisessa työelämässä.

Ratkaisuja voi selittää elämän­kokemuksella. Kun on ollut riittävän pitkään työelämässä, tietää mitä edessä on odotettavissa.