HS: Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä suuttui, kun ystävä käski ryhtymään siivoojaksi. Pitkälle koulutettujen patistaminen mihin tahansa työhön on heidän väheksymistään, hän sanoo.

Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä tietää, miten vaikea työttömyydestä on puhua – jopa ystävien kanssa.

Kerran keskustelu ratkesi kaverin kanssa riidaksi. Heikkilä itki ja huusi, kun ystävä kehotti häntä menemään vaikka siivoamaan.

Kaisa Heikkilän mielestä pitkälle koulutettujen ihmisten patistaminen mihin tahansa työhön ei ole mikään ratkaisu työttömyyteen. Se on heidän väheksymistään.

Työssä käyvän näkökulmasta asiaa katsonut ystävä ajatteli taas jakavansa rationaalisia neuvoja. Vasta yhteenoton jälkeen ystävä sanoi ymmärtävänsä, kuinka valtava tunnekokemus työttömyys on.

Ilmapiiri muuttuu helposti myös vaivautuneeksi, kun keskustelukumppani kuulee työttömyydestä.

Pari kertaa Heikkilän onkin tehnyt mieli sanoa, ettei tämä tartu.

Mitään tautia hänellä ei ole. Mutta työttömyys on saanut Heikkilän tuntemaan ihmisten ennakkoluulot nahoissaan.

Heikkilä, 29, on koulutukseltaan matkailun restonomi. Hän kuuluu siihen viime vuosina kasvaneeseen koulutettujen nuorten aikuisten joukkoon, joka ei ole löytänyt valmistumisensa jälkeen koulutustaan vastaavia töitä.

Mutta vaikka työttömyys oli välissä jo lannistaa Heikkilän täysin, hän on kieltäytynyt ottamasta asiaa liian henkilökohtaisesti.

”Otin sen asenteen, että olen työtön ja ylpeä siitä.”

Heikkilä haluaa saada työttömien äänet kuuluviin. Siksi hän perusti viime vuonna yhdessä parin muun nuoren työnhakijan kanssa Workless not worthless -blogin. Työttömät voivat lähettää blogiin omia kirjoituksiaan julkaistaviksi.

Bloggaaminen ja työttömyydestä avautuminen on kannattanut – myös työllistymismielessä. Aktiivisuus on poikinut Heikkilälle jo kaksi määräaikaista työpaikkaa. Ensin hän työllistyi työttömien järjestöön, nyt hän yrittää helpottaa työttömien keikkatyöllistymistä.

”Olen tehnyt vähän vahingossa työttömyydestä itselleni ammatin.”

Heikkilä kasvoi maatilalla Orimattilassa. Matkailua hän lähti opiskelemaan, koska kulttuurit kiinnostivat. Ajatuksissa oli työ kokous- ja kongressimatkailun parissa.

Heikkilä hakeutui jo opiskeluaikana järjestötöihin ja sai vakipaikan poliittisen nuorisojärjestön toiminnanjohtajana. Restonomiksi hän valmistui työn ohessa kesällä 2014.

Puoli vuotta myöhemmin elämä muuttui. Työ loppui yllättäen. Syistä hän ei voi puhua tarkemmin, sillä hän on niistä vaitiolovelvollinen.

”Se oli traumaattinen kokemus ja veti sängyn pohjalle.”

Heikkilällä oli tunne, että jotain muutakin olisi tulossa. Hän ajatteli, että antaa tulla kaikki loputkin.

Kuukauden kuluttua isä kuoli.

Työttömyyden ensikuukaudet alkuvuodesta 2015 menivät sumussa. Saadakseen jotain liikettä päiviinsä hän osallistui vapaaehtoisena pirkanmaalaisen ehdokkaan eduskuntavaalikampanjaan.

Heikkilä haki vuoden 2015 töitä. Hän ei saanut oikein mistään otetta. Työnhaku tuntui päämäärättömältä, eikä työvoimahallinnosta kukaan kysellyt työttömän perään.

Hakemusten teko vei silti aina useamman päivän, kun työpaikoista piti ottaa kunnolla selvää ja hakea paikkoihin suosittelijoita. Heikkilä laati kymmeniä hakemuksia, ennen kaikkea järjestöpuolelle.

Tuloksena oli kaksi työhaastattelua. Vaikka valinnat eivät tärpänneet, jo haastattelut tuntuivat onnistumisilta.

”Että joku näki ja kohtasi minut.”

Auki oli esimerkiksi MTK:n kokousemännän pesti. Se vaikutti ihanteelliselta paikalta kokous- ja tapahtumamatkailusta valmistuneelle maatilan tyttärelle. Heikkilä ei päässyt edes haastatteluun. Hakijoita oli hänen mukaansa yli 300.

”Siinä vaiheessa tiesin, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta saada täällä töitä.”

Heikkilä oli saanut tarpeekseen lannistavasta ilmapiiristä. Marraskuussa 2015 hän pakkasi laukkunsa ja matkusti Uuteen-Seelantiin.

Siellä töitä löytyi nopeasti. Heikkilä käveli Rotoruan kaupungin ravintolakadun läpi ja kyseli töitä. Illalla hän oli jo tarjoilemassa.

Runsaassa puolessa vuodessa työpaikkoja ehti kertyä useita: tarjoiluhommien lisäksi hotellisiivousta sekä tiskaamista. Uuden-Seelannin matkailubisneksessä on töissä paljon nuoria reppumatkaajia.

Heikkilästä oli vapauttavaa, että maapallon toisella puolella työ ei määrittänyt koko hänen persoonaansa. Se oli vain yksi juttu. Siivoushommakin sopi, sillä ulkomailla oli työn lisäksi muita haasteita. Suomessa se ei olisi vienyt Heikkilää eteenpäin.

”Suomessa työ määrittelee ihmistä. Se on toinen kysymys, mikä ihmiseltä kysytään. Ensin tulee nimi, sitten työ”, Heikkilä sanoo.

Heikkilä tajusi reissussa olevansa onnellinen. Suomeen paluu epäilytti. Hän päätti palata, muttei antaisi työttömyyden lannistaa.

Suomeen palasi viime kesänä paljon tarmokkaampi Heikkilä kuin kotimaasta lähtiessä. Heikkilä hakeutui uraohjaajalle, jonka kanssa kartoitettiin urasuunnitelmia. Avoimessa yliopistossa hän aloitti sosiaali­psykologian opinnot.

Heikkilä pyysi avukseen pedanteimman ystävänsä ja aikataulutti tämän sekä uraohjaajan kanssa päivänsä: aamulla kirjastoon, lukemista iltapäivään saakka. Omat tilansa lukujärjestyksestä saivat myös työhakemusten laatiminen ja uuden työttömyysblogin kirjoittaminen.

Heikkilä sopi tapaamisen Työttömien valtakunnalliseen yhteistoimintajärjestöön TVY:hyn. Tarkoitus oli keskustella yhteistyöstä blogiin liittyen, mutta paikalla odottikin yllätys. TVY halusi palkata Heikkilän yhteyskoordinaattoriksi. Pätkäpesti järjestyi nuorisotakuuseen liittyvän Rayn avustusohjelman kautta.

Nyt työpaikka on Jakomo-nimisessä yrityksessä. Heikkilä on sen ensimmäinen palkattu työntekijä ja käynnistää parhaillaan pilottihanketta Helsingin työttömien kanssa keikkatöiden helpottamiseksi.

Työttömyys on Heikkilän mielestä Suomessa yhä tabu.

Työttömiä syyllistetään, hän sanoo. Ongelma sysätään työttömän itsensä kontolle sen sijaan, että mietittäisiin, onko yhteiskunnassa tai asenteissa parantamisen varaa.

”Kyse on vaikeasta aiheesta, jossa tosi usein turvaudutaan helppoihin vastauksiin. Puhutaan, että ’kyllä töitä tekevälle löytyy’ ja ’hyvät tyypit saavat aina töitä’ tai ’työ on parasta sosiaaliturvaa’.”

Hallitus vahvisti tiistaina, että jatkossa työttömyystuki heikkenee, jos ei käy töissä tai työllistämisohjelmissa.

Osallistava sosiaaliturva – esimerkiksi työttömyystuen vastikkeellisuus – on lähtökohtaisesti Heikkilän mielestä hyvä juttu. Työtön tarvitsee päiviinsä tekemistä. Ihmiset jäävät liian usein työttömyytensä kanssa heitteille, Heikkilä tietää omasta kokemuksesta.

”Mutta lähtökohtaisesti nämä [tukiehtojen kiristykset] ovat silti hieman typeriä. Yksi helsinkiläinen työtön kertoi juuri, että hänen täytyy hakea palkattomaan harjoitteluun Riihimäelle. Mihin se palkaton harjoittelu oikeasti vie?”

Keskustelu keskittyy Heikkilän mielestä aivan liian usein ajatukseen, että työttömät ovat laiskoja.

”Järjestelmissä on aina väärinkäytöksiä. Mutta jos koko keskustelu pohjautuu siihen, että etsitään virheitä ja työttömyydestä lähdetään puhumaan väärinkäytösten kautta, kokonaiskuva vääristyy.”

Hänen mielestään työttömät eivät pääse tarpeeksi mukaan keskustelemaan ja ratkomaan itseään koskevia asioita. Kootaan vain asiantuntijoiden työryhmiä toisensa perään.

”Vaikka ihminen on työtön, ei se tarkoita, että on tyhmä.”

Heikkilää risoo jako hyviin ja huonoihin työttömiin. Häneen, aktiiviseen ja ulkomaillakin kokemusta hankkineeseen nuoreen, on suhtauduttu hyvänä tyyppinä, joka kyllä työllistyy. Toista ovat huonot työttömät.

”Minun on vaikea nähdä, että olisi huonoja tyyppejä, jotka eivät saa töitä sen takia, että ovat huonoja ja epäonnistuneita. Ei kukaan täällä ole menestynyt ja pärjännyt vain omin avuin.”

Heikkilä kaipaa Suomeen kannustavampaa puhetta. Häntä suututtaa, jos ekonomisti sanoo televisiossa, etteivät pitkäaikaistyöttömät enää työllisty.

”Ei noin voi lausua. Totta kai joidenkin pitkäaikaistyöttömien kohdalla tilanne on noin. Mutta on myös paljon nuoria, jotka ovat joutuneet olemaan pitkään työttöminä. Ei pidä antaa tuollaista kuvaa.”

Heikkilä ei halua määritellä it­seään työnsä tai koulutuksensa kautta – ei yhteyskoordinaattoriksi, matkailurestonomiksi tai työllistyneeksi pätkätyöläiseksi. Hän haluaa olla vain Kaisa.

”Mikä on menestyksen mittari: onko se työ vai se, miten kohtelet muita ihmisiä”, hän kysyy. Heikkilälle tärkeämpää on jälkimmäinen.

”Yhteiskunnan menestys riippuu siitä, miten huolehdimme toisista.”