Mitä tämä maa on tekemässä sen nuorilleen? Facebookissa oli jaettu Fedotovin Aleksejn kirjoittamaa julkista Facebook-päivitystä, ja koska näin sitä Facebookissa jaettavan, niin uskaltaudun sen myös julkaisemaan täällä blogissa, sen verran ajattelemisen aihetta ja ajatuksia herättelevä teksti kun kerran oli.
 
Kahdeskymmeneskolmas päivä työttömänä. Tammikuussa edellinen projektini oli virallisesti loppu ja uuteen työtehtävään ei firmassa ollut tarpeeksi resursseja. Tänään on ensimmäinen kosketuseni julkisiin TE-palveluihin aamun (pakollisen) massaluennon muodossa. Itse kuulun siihen etuoikeutettuun marginaaliseen ryhmään, joka pystyy suhtautumaan työttömyyteen mukavana sapattina - mahdollisuutena ottaa omaa aikaa, hakea perspektiiviä ja hakeutua uudestaan opiskelemaan. Voin elää taas hetken keskittyen täysin itseni kehittämiseen. Onhan tässä paiskittu kohta jo lähes kahdeksan vuotta täyttä häkää töitä aina ulkomailla asti. Mutta nyt takaisin Antinkadun TE-toimistoon;
 
Sali on täynnä alle 30-vuotiaita nuoria. Naisia, miehiä - on päättäväisiä katseita ja pelokasta vilkuilua. Osa on vastavalmistuneita, osa ilman koulutusta ollenkaan. Tunnelmassa sekoittuu väsyneisyys ja hermoilu kuin rippikoulun iltaluennolla. Tänne ei Juhan ja Alexin tsempit sekä hymyt oikein yllä. Täällä ei startup-henkinen varmuus säkenöi.
 
Täyden salin edessä hiljaisella ja väsyneellä äänellä ostopalveluna yritys X:ltä hankittu työllistymiskonsultti kertoo TE-nettisivujen käytöstä ja Oikotiestä. Powerpointin diat vaihtuu yksi toistensa jälkeen, ilmapiiri on lamaantunut. Kuulemma nyt on lähemmäs 2000 asiakasta per TE-virkailija. "Eli ei tässä mitään hätää, virkailijan yhteydenotto saattaa vaan vähän kestää." Perään tulee latteuksia omien vahvuuksiensa etsimisestä. Sitten esitetään kysymys: "Kuinka monelle on tehty työllistymissuunnitelma?" Yksi viittaa. "Hyvä. Loistavaa, että pääsit, suurimmalle osalle näitä ei enää tarjota." Seuraava kysymys: Kuinka moni on saanut työtarjouksen? Kaksi viittaa. Kiusallinen hiljaisuus jatkuu. "Muistakaa kun etsitte töitä, teidän velvoite on 80 kilometriä. Siis teidän pitää vastaanottaa töitä sen piiristä jos tarjotaan." Konsultti kertoo vielä kuitenkin miten kiertää määräystä, jos ei ole valmis matkustamaan ja hymähtää. Seuraava dia.
 
Tammikuussa Suomessa oli 57 000 työtöntä 15-24 -vuotiasta nuorta. Juursi nuorilla on työttömyyskokemuksia kaikista ikäryhmistä suhteellisesti eniten. Entä jos oma tilanteeni olisi toisenlainen? Mitä jos minulla ei olisi tässä tilanteessa selkeätä suuntaa mielessä, loistavaa ja inspiroivaa läheisten sparraajaverkkoa ja aktiivista päivärytmiä? Mitä jos vanhempani eivät olisi takoneet selkärankaani ajatusta siitä, että selviän kaikesta - milloin ja missä tahansa?
 
Karu todellisuus on se, että Suomessa vallitsee valtava työttömyys. Tämä tilanne on nyt syvällä kaikkien kansalaisten alitajunnassa, vaikka jotkut kuinka haluaisivat puhua pelkästään turvapaikanhakijoista. Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostaman hallituksen ratkaisu työttömyyden hoitoon on työttömyysmäärärahojen ja nuorisotakuun budjetin leikkaaminen. Yli kolmellakymmenellä miljoonalla eurolla (30 000 000€). Nämä leikkaukset lamaannuttavat ennen kaikkea nuorten työttömien tukipalveluja ja jyrkentävät nuorten syrjäyttämiskierrettä. Nämä leikkaukset estävät ympärilläni istuvia nuoria saamasta henkilökohtaista apua elämänsä alkutaipaleessa. Hallitus vetäytyy siis elvyttävistä toimenpiteistä, vaikka huomattava osa ekonomisteista ja valtiovarainministeriön omista virkamiehiestä tietää näiden toimeinpiteiden parantavan työllisyystilannetta lyhyellä aikavälillä. Jopa Suomen ylimmäksi työn tarjonnan talibaniksi itsensä ristinyt Juhana Vartiainen myöntää sen.
 
Viittaan kysyäkseni nuorten työllistymiseen tukemiseen vielä toissa vuonna jaetuista sanssi -korteista. Edellisessä työpaikassa palkkasimme niillä kaksi henkilöä, ehkä niistä olisi jollekin apua. Konsultin ilme muuttuu vakavaksi ja näyttää kuin olisin kysynyt jotakin kiellettyä. "Olette varmaan kuulleet, että rahat ovat todella tiukalla. Sanssikorteista en tiedä paljoa. Mielestäni niitä ei enää jaeta. Tukirahoja on vain pitkäaikaistyöttömille." Työvoimatoimiston voimattomuus näkyy puheen läpi. TPY yhdistyksen arvion mukaan työvoimapalveluita tarjotaan tänä vuonna yli 12 000 henkilötyövuotta vähemmän kuin viime vuonna. Sitten jatketaan työttömien alennuksien esittelyllä. "Nää on tosi hyviä nää kulttuurialennukset. Jos ette ole muuten työttömyyskassan jäsen, kannattaa asioida myös Kelassa."
 
Minut valtaa häpeän tunne. Ei sen takia, että olen työtön - vaan sen takia, että yhtenä maailman rikkaimpana maana hyväksymme hiljaa sen "todellisuuden", ettei keinoja näiden nuorten auttamiseen ole. Me emme halua puhua tästä todellisuudesta. Emme halua puhua siltä, miltä tuntuu joutua tyhjänpantiksi elämänsä alkutaipaleessa. Yhteiskuntamme rakentuu menestymisen narratiiveista ja julkisuutta hallitsevat mielikuvat vahvoista yksilöistä. Ei heikkouksien kohtaamisesta, epäonnistumisesta, epävarmuudesta ja merkityksettömyyden tunteesta. Kollektiivisesta yksinäisyydestä. Juuri niistä asioista, joita ei saisi missään nimessä lakaista hiljaa maton alle piiloon vaan ryhtyä ratkaisemaan. Arvokkaasti, analysoivasti ja perinpohjaisesti.
 
Reippaan tunnin info on kohta päättynyt. Olemme juosseet läpi TE-nettisivujen käytön, työttömien alennukset, CV:n tekemisen alkeet ja paljon muuta teknistä. Sali alkaa hiljalleen tyhjentyä joidenkin jäädessä esittämään lisäkysymyksiä luennoitsijalle. Mietin tulevia yliopiston pääsykokeita. Minun pitää onnistua niissä. Päällimmäisenä minulle jää kuitenkin aamusta mieleen, mitä näille kaikille kanssakulkijoille oikein tapahtuu. Kohtaavatko he tulevat innostavat esimiehensä? Perustavatko he oman unelmayrityksensä? Löytävätkö he turvallisen tien toimeentuloon ja merkitykselliseen arkeen? Eniten toivon, että tilanne alkaisi oikeasti kiinnostamaan poliittista eliittiä. Liikumme vaarallisella alueella, jos annamme kymmenien tuhansien nuorten kadota harmauden tyhjyyteen.