Talouselämä: Opiskelu ja luottamustehtävät pitivät työttömän pinnalla

Teologi Minna Mannertin työura oli pitkään koostunut määräaikaisista työsuhteista toinen toisensa perään. Työt olivat kuitenkin aina olleet innostavia: sijaisuuksia koulutusalalla ja projekteja järjestöissä. Ennen kaikkea seuraava työ oli aina löytynyt edellisen päätteeksi.

Järkytys olikin suuri, kun keväällä 2012 päättynyttä tapahtumakoordinaattorin pestiä ei seurannutkaan mitään. Haastattelukutsuja ei enää tullut entiseen tapaan ja mieleen hiipi epäilys, oliko alalle yllättäen valmistunut paljon pätevää porukkaa, jotka ajoivat ohi.

"Olin kuvitellut, että mulle ei kävisi niin. Luulin, että osaamiselleni on kysyntää aikuiskoulutuspuolella ja kolmannella sektorilla", Mannert kertoo.

1980-luvun alussa amerikkalainen Illinois Bell Telephone irtisanoi lyhyessä ajassa 26 000 ihmistä. Tutkijat seurasivat 12 vuotta irtisanottujen selviytymistä stressaavasta muutoksesta.

Kaksi työtöntä kolmesta kärsi merkittävästä työ- ja toimintakyvyn huononemisesta, mikä oli seurausta työttömyyden aiheuttamasta stressistä. Työttömyys aiheutti jopa sydänkohtauksia. Kolmannes taas säilyi onnellisina ja terveinä.

"Kyky kääntää vastoinkäymiset mahdollisuuksiksi kuulostaa kauhean amerikkalaiselta. Se on kuitenkin keskeinen osa hardinessia, kykyä selvitä stressaavissa olosuhteissa", sanoo kriisipsykologi Soili Poijula.

Hardinessin eli sitkeyden tärkeys työhön liittyvän kielteisen muutoksen kanssa pärjäämisessä on sittemmin todennettu yli 400 tutkimuksessa.

Mannert oli tottunut käyttämään osaamistaan auttamiseen ja itselleen tärkeiden asioiden edistämiseen. Yllättäen kukaan ei varsinaisesti tarvinnut.

"Jouduin kasvokkain sen kanssa, miten olin rakentanut identiteettiäni työn kautta. Olin ollut aika työkeskeinen ihminen."

Työttömyys vaikutti myös talouteen. Kolmannen sektorin pienistä tuloista ei ollut kertynyt merkittävää puskuria työttömyyden varalle.

"En ollut köyhyysloukussa, mutta jouduin pistämään downshiftaten. Moni ajattelee, että akateemisille työttömyys tarkoittaa vain identiteettipohdintaa, mutta jouduin miettimään, onko varaa talvikenkiin."

Kolme kuukautta töiden päättymisen jälkeen Mannert aloitti osa-aikaiset pappisopinnot. Aluksi hän hakeutui yliopistolle vain pitääkseen toiveikkuutta yllä, mutta vähitellen opinnot kirkastivat myös uuden mahdollisen urapolun.

"Ajattelin, että olen valmis papin hommaan, jos sellainen tulee eteen", Mannert kertoo.

Hän jatkoi luottamustehtäviään järjestöissä ja kävi muun muassa vaativalla lobbausreissulla Brysselissä. Työkeikat pitivät yllä uskoa omaan osaamiseen.

"Jälkikäteen tuntuu, että tein paljon kaikkea. Se ei poista tosiasiaa, että työttömyys oli elämäni isoin kriisi."

Poijulan mukaan työttömänä on ennen kaikkea tärkeää pysyä sopivasti aktiivisena työnhaun ja uuden, mielekkään tekemisen suhteen. Joku lamautuu irtisanomisesta täysin, toinen suunnittelee uusia uramahdollisuuksia paniikissa ja väsyy yliyrittämiseen.

"Ahdistuneisuuteen perustuvat selviytymisyritykset eivät ole kauhean tehokkaita. Töitä saattaa hakea pakonomaisesti miettimättä sitä, haluaako kyseistä työtä ja onko sen saaminen realistista."

Jos osaa suhtautua työttömyyteen ratkaisukeskeisesti yhtenä elämän monista vastoinkäymisistä, se auttaa, Poijula sanoo. Ahdistuksen kohtaamiseen voi saada apua tietoisuustaidoista.

Yhdeksän kuukauden työttömyyden jälkeen Mannert sai määräaikaisen työn Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepasta. Sitten hänet valittiin Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton pääsihteeriksi. Työttömyysaikana tehdyt opinnot painoivat valinnassa, ja uudessa toimessa hänet vihittiin papiksi.

Tällä hetkellä Mannert on toimivapaalla pääsihteerin työstä ja toimii Kepassa koulutussuunnittelijana. Molemmat työt ovat määräaikaisia, mutta pestit ovat pitkiä ja työtilanne tuntuu tasapainoiselta.

"Nyt ymmärrän, että työttömyydessä ei ole mitään hävettävää. Ei kannata hakea syytä itsestään, kun koko työelämä on murroksessa."