Nyt.fi: Osaako joku kertoa, miksi naiset ovat niin huonoja koodareita?

Mikä siinä on, että naisista ei ole koodareiksi?

Kysymys liittyy siihen, että oma teknologiayritykseni etsii kuumeisesti osaavia ohjelmoijia.

Olemme näkyneet paljon mediassa. Silti yksikään naiskoodari ei ole löytänyt työhaastatteluihimme. Yksikään.

Samaa kuuluu muualta. Jututin toimitusjohtajaa yhdestä Suomen suurimmista ohjelmistotaloista. Heiltä töitä hakevista koodareista alle yksi sadasta on nainen.

Alle. Yksi. Sadasta.

En ole kuullut yhtään uskottavaa perustetta väitteelle, että nainen olisi miestä huonompi koodari. Silti työkseen ohjelmoivien miesten ja naisten määrässä on järkyttävä ero.

Kuka osaisi kertoa, mistä se johtuu?

Kyvyissä ei voi olla sukupuoleen liittyvää eroa, sillä ohjelmointi on ajattelua.

Koodari antaa tietokoneelle toimintaohjeita, minkä tuloksena syntyy ohjelma, joka toteuttaa halutun tehtävän. Ohjeet annetaan ohjelmointikielellä, jota ei kirjoiteta esimerkiksi peniksellä.

Paras arvaukseni on, että naiskoodarien vähyys liittyy kulttuurisiin olosuhteisiin, jotka eivät toivottavasti vallitse enää kauan. Esimerkiksi:

Naisohjelmoijilla ei ole monia naisroolimalleja.

Poikaporukka saattaa harrastaa koodausta yhdessä, kun taas yksinäinen koodarityttö löytää vaikeammin edes yhtä toista tyttöä, jolla on samat kiinnostukset.

Ehkä vanhemmat ostivat 1980-luvulla tietokoneen herkemmin pojalleen kuin tytölleen.

Ja niin edelleen.

Asiaan on saatava muutos, sillä Suomella menee jo muutenkin huonosti. Siihen päälle meillä on tutkimustalo Empirican mukaan kolmen vuoden päästä 17 000 osaajan vaje it-alalla.

Koodaava tyttö olisi juuri se ihminen, joka rakentaisi uudenlaista maailmaamme ehkä kaikista eniten, terveydenhuollon tietojärjestelmistä itseään ajaviin autoihin ja jätteitä lajittelevista tekoälyistä seuraaviin WhatsAppeihin ja Gmaileihin. Hän auttaisi myös muita luomaan ja löytämään, konemusiikista Mars-luotaimen laskeutumisalgoritmiin.

Tämän päälle robotit vievät pian loputkin lihastyöt. Silloin on koko kansakunnan etu, että siitä pienestä 50 prosentin joukosta suomalaisia eli naisista yhä useampi oppii käskemään robotteja – eli ohjelmoimaan.

Onneksi asiat saattavat muuttua ensi syksynä. Silloin Suomen alakouluissa aletaan viimein harjoitella ohjelmoinnissa tarvittavaa ajattelua. Yläkouluissa aletaan kokeilla varsinaista koodaamista.

Ohjelmoinnin tulo peruskoulun opetussuunnitelmaan on itselleni tuttu asia, sillä olen kirjoittanut nainen Linda Liukkaan kanssa aiheesta kirjan. (Koodi2016 – ensiapua ohjelmoinnin opettamiseen peruskoulussa on ilmainen opus, jonka voi lukea netissä.)

Uusi opetussuunnitelma on tärkeimpiä keinojamme saada nykyistä selvästi useampi tyttö ohjelmoimaan.

Kaikista tytöistä ei pidä tulla koulussa koodareita – aivan kuten kaikista liikuntatunneilla käyvistä ei pidä tulla ammattiurheilijoita.

Riittää, kun altistamme tytöt ohjelmoinnille edes hetkeksi.

Ai riittää mihin?

Siihen, että koululuokilta alkaa erottua rutkasti nykyistä enemmän tyttöjä, joilla on sekä kiinnostusta että lahjoja ammattikoodariksi.

Asia ei saa enää olla kiinni siitä, kenellä sattuu olemaan veli tai kaveri, joka tutustuttaa ohjelmointiin. Sen sijaan koulussa pitää olla rehtori, joka ottaa uuden opetussuunnitelman vakavasti.

Tuttuni nimeltä Marko Klemetti on pitänyt Espoon Perkkaanpuiston koulussa lapsille vapaaehtoista koodauskerhoa.

Kerhoon hakeutuneista kolmos–nelosluokkalaisista suurin osa on tyttöjä.

Ei siis esimerkiksi alle yksi prosentti. Suurin osa.

Ilmeisesti kukaan ei ole vielä ehtinyt kertoa 10-vuotiaille, että koodaus ei ole tytöille.