HS: Yliopistojen korruptio on akateemista vehkeilyä – monet opetus- ja tutkimustehtävät täytetään hyvä veli -verkostoissa

Talouden ja politiikan korruptio nostattaa isoja otsikoita, mutta akateeminen korruptio jatkuu kaikessa hiljaisuudessa. Välillä vähän ­hymistellään tutkimusetiikasta Thomas Wilhelmssonin tavoin (HS Vieraskynä 13.2.), mutta yliopistojen korruptiivisiin käytäntöihin ei puututa. Kantelut rikkomuksista ovat harvoin kiusantekoa (HS Mielipide 15.2.).

Monet yliopistojen opetus- ja tutkimustehtävät lehtoreista professuureihin täytetään hyvä veli -verkostoissa tieteellisistä pätevyyksistä piittaamatta. Jos kaverille ei muuten löydy sopivaa vakanssia, hänelle junaillaan kutsuprofessuuri. Eräs dekaani myönsikin, että tieteellinen pätevyys ei enää ole valinnoissa kriteerinä. Valintakriteerejä väännetään sopiviksi aina tilanteen mukaan.

Jos käytetään asiantuntijoita, heidät valitaan niin, että varmistetaan suosikin valinta. Yhteinen julkaisutoiminta hakijan kanssa ei akateemisissa asiantuntijatehtävissä tai päätöksenteossa haittaa. Onpa jopa puo­liso tainnut olla päättämässä puolisonsa professuurista.

Jos asiantuntija on eettisesti tai juridisesti jäävi ottamaan kantaa, sekään ei haittaa, koska yliopistojen autonomian takia päätöksistä ei voi valittaa. Kantelu epäreilusta valintaprosessista sitä paitsi voi sulkea syrjityltä hakijalta portit yliopistoon ikiajoiksi.

Yliopistohallinnosta ei ole apua, koska siellä yleensä puolustellaan omaa henkilökuntaa. Tutkimuseettinen neuvottelukunta voi antaa tutkimus­rikkomuksista lausuntonsa, jonka yliopisto siirtää sujuvasti ”mappi ööhön”.

Joskus asiantuntijoilla on ­eettistä selkärankaa, jolloin he yllättäen voivatkin ehdottaa ­pätevimmän hakijan valintaa. Silloin lausunnot voidaan huoletta panna silppuriin ja valita suosikkihakija kuitenkin. Asiantuntijoiksi pyritään löytämään valitsijoiden tahtoa myötäilevät kollegat. Lahjomattomilta ei lausuntoja pyydellä.

Tieteellinen pätevyyskään ei ole kovin yksiselitteistä. Tieteellisiä lehtiä on roppakaupalla, joten nollatutkimuskin yleensä löytää tiensä johonkin lehteen. Tutkimusryhmissä julkaisuja tehtaillaan usein niin, että ­kaikki ryhmän jäsenet lisäävät nimensä artikkeliin, vaikka olisivat vain ohimennen silmäilleet käsikirjoitusta. Näin voidaan keinotekoisesti pidentää jokaisen julkaisuluetteloa.

On myös tavallista siteerata oman ryhmän tutkimuksia siinä tarkoituksessa, että työ vaikuttaisi laajasti siteeratulta. Todellisuudessa tutkimuksen ovat ehkä lukeneet vain ryhmän ­jäsenet (jos hekään). Tutki­muksen vaikuttavuutta harvoin otetaan huomioon vakansseja täytettäessä.

Yliopistossa kollegan tutkimusura on helppo katkaista, jos sattuu olemaan valtaa ja sitä käyttää väärin. Akateemisissa vehkeilyissä on usein kyse ­lojaliteeteista ja kiitollisuuden­veloista, joissa tehtävän tai rahoituksen toisen avulla saanut henkilö myötäilee jatkossa kiltisti hyväntekijäänsä. Tutkijat ovat vain ihmisiä ja voivat syyllistyä eettisiin hämäräpuuhiin. Nyt tarvitaan korruption tutkijoita tutkimaan tutkijoita.

Jaana Haapasalo

psykologi, psykologian tohtori, oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti

Salo