Iltasanomat: Työttömyyden kokenut Kati Outinen naisten asemasta Ylellä: ”Eikö me kelvata kuin hoivaajiksi”

Kati Outinen puhuu illan Inhimillisessä tekijässä suoraan keski-ikäisen naisen asemasta työmarkkinoilla sekä yhteiskunnassa.

Arvostettu näyttelijä Kati Outinen puhuu avoimesti työttömyysjaksostaan ja ruotii suorasanaisesti yhteiskunnan rakenteita sekä naisille asetettuja oletuksia keskiviikkona TV1:llä esitettävässä Inhimillinen tekijä -keskusteluohjelmassa.

Anne Flinkkilän vetämässä jaksossa Outisen kanssa keski-ikäisten naisten työllisyystilanteesta ja iän vaikutuksesta siihen keskustelevat entinen kansanedustaja Päivi Lipponen ja työt Nokialla yrittäjyyteen vaihtanut Minna-Liisa Vesanen.

Aki Kaurismäen lukuisissa elokuvissa päärooleja näytellyt Outinen on työskennellyt myös kymmenen vuotta Kom-teatterissa ja 11 vuotta Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorina.

Nykyään Outinen työllistää itsensä kiertämällä hoitolaitoksissa itse kirjoittamansa ja tuottamansa, muistisairautta käsittelevän Niin kauas kuin omat siivet kantaa -monologin kanssa. Hän sanoo Inhimillisessä tekijässä, että on joutunut tottumaan epävarmuuteen ja taloudelliseen niukkuuteen.

– Työelämäni on aina ollut pätkätyötä. Se epävarmuus on jollain lailla rakentunut minuun. Varmuus työhön tulee siitä, että tietää mikä on itselle tärkeää ja pyrkii kohti sitä. Se on ainoa varma asia.

Kun Outinen vuonna 2013 päätti professuurinsa Teatterikorkeakoulussa, putosi hän tyhjän päälle ja ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon.

– Tiesin odottaa, että ikäisilläni naisnäyttelijöillä on hyvin vähän töitä, mutta ei ollut ollenkaan töitä. Lisäksi ilmapiiri oli muuttunut jopa vihamieliseksi keski-ikäisiä kohtaan. Oli aika sokki, että niin hurja muutos oli tapahtunut.

Outinen kertoo ihmetelleensä avoimien työpaikkojen ilmoituksia, joissa tunnuttiin hakevan vain yli-inhimillisiä osaajia. Kaikkein eniten hämmästytti työtarjous joulupukin muoriksi Rovaniemelle.

– Näyttelijän ammatin kuva on aika hämärä monelle ihmiselle. Joulumuorin työ on myyntityö, eikä roolityö. Ajatelkaa tällainen laiha luikero, joka sanoo lapsille, että ostakaa rompetta! Outinen päivittelee ohjelmassa.

Näyttelijä kertoo ohjelmassa harkinneensa myös alan vaihtoa ja opiskelemista. TE-toimistosta ehdotettiin yllättäen lähihoitajan opintoja.

– Nykyisin siellä tarjotaan, että menepäs tänne lähihoitajakoulutukseen. Kaikille ikäisilleni työnhakijoille ehdotetaan hoiva-alaa. Nainen minussa on aika äimistynyt siitä, että eikö me mihinkään muuhun kelvata kuin hoivaajiksi.

Outinen puhuu ohjelmassa myös siitä, kuinka kapeakatseisesti taidealalla ajatellaan töistä. Opettamista ei arvostettu.

– Niitä, jotka joutuivat opettamaan, pidettiin epäonnistuneina taiteilijoina. Pidän opettajan työtä äärimmäisen arvokkaana, mielenkiintoisena, monipuolisena ja vaihtelevana. Se vaatii ihan tiettyä mielenlaatua ja paljon opettelua, Outinen tykittää.

Outinen kritisoi myös taiteen välittämää naiskuvaa, joka on hänen mielestään aivan liian kapea-alainen.

– Jos minulle ei keksitä muuta koulutusta kuin hoiva-ala, niin se kertoo rakenteista. Se kertoo siitä, että meillä ajatellaan, että naiset kykenevät tällaisiin hommiin ja tällaisiin eivät, ja on poikkeuksellista, jos he tekevät jotakin muuta – ja fiktio heijastaa sitä.

Outinen sanoo iän tuoneen viisautta ja ajatuksen siitä, että uran rakentamista tärkeämpää on elää itselleen mielekästä elämää.

– Huomasin, että viis veisaan uran rakentelusta – minulle on tärkeämpää, että minulla on merkityksellinen elämä.

55-vuotiaan Outisen tytär on 31-vuotias. Hänellä on myös tyttärenpoika. Oma aika tarkoittaa Outiselle lupaa levätä ja viettää aikaa läheisten kanssa.

– Hyvinvointi liittyy armollisuuteen itseä kohtaan. Kun on ottanut kontrollin omaan työelämäänsä niin haluaa ottaa sen myös muuhun elämään.

 

 

YLE: Inhimillinen tekijä: Työelämän murroksessa

TV1 keskiviikkona 11.1.2017 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 14.1. klo 17.10 ja sunnuntaina 15.1. klo 9.05
Yle Areenassa vuoden ajan.

Kolme rohkeata keski-ikäistä naista ovat lähteneet etsimään omanlaistaan työtä ja työelämää. Ei enää uhriutumista, vaan elämä omiin käsiin niin pitkälle kun se on mahdollista.

Inhimillisen tekijän kevätkauden aloitusjaksossa Anne Flinkkilän vieraina ovat näyttelijä Kati Outinen, yrittäjä Minna-Liisa Vesanen ja ex-kansanedustaja Päivi Lipponen.

Kati Outinen joulupukin muorina?

Kati Outinen on kansainvälisesti tunnettu, Cannesissa palkittu näyttelijä, joka on Aki Kaurismäen elokuvien vakiokasvo.

Katin hahmot ovat usein hiljaisia ja alakuloisia tyyppejä, mutta Kati sanoo, että oikeasti ihmisenä hän on aivan toisenlainen: kädet ja suu käyvät ja käheä nauru säestää puhetta.

Kati sanoo tehneensä lähes koko elämänsä pätkätöitä ja tottuneensa myös taloudelliseen niukkuuteen. Silti putoaminen tyhjän päälle oli shokki. Kävi nimittäin niin, että Kati toimi kymmenen vuotta näyttelijäntyön professorina teatterikorkeakoulussa ja pestin loputtua töitä ei enää löytynytkään.

Kati ilmoittautui työnhakijaksi TE-toimistoon ja sanoo, että kokemukset olivat absurdeja. Keikkaa olisi ollut muun muassa joulupukin muorina. Kati nauraa, että ei voinut itseään, laihaa luikeroa kuten hän sanoo, kuvitella uskottavana muorina myyntityössä. Jotakin muuta oli keksittävä.

Nokialta nöyryyttävään työnhakuralliin

Minna-Liisa Vesanen puolestaan teki uraa Nokialla, oli mukana elämässä Nokian huippuvuosia ja nautti työstään. Nokian alamäki vei Minna-Liisalta työn ja työn ilon. Hänelle tarjottiin monien vaiheiden jälkeen pakettia ja niinpä hän päätti lähteä.

Väliaikainen työpaikka oli puhuttuna, sillä Minna-Liisa sanoo, että ei uskonut päänsä kestävän toimettomuutta. Sekin työ loppui ja alkoi työnhakuralli.

Minna-Liisa sanoi, että koki työnhaun nöyryyttäväksi. Oli paljon osaamista ja näkemystäkin, mutta vastaan tuli ikä tai joku muu asia, joka ei ollut omassa hallinnassa. Hänenkin oli Katin lailla keksittävä jotakin muuta.

Oma paikka omin avuin

Nöyrtymisen sijaan Kati ja Minna-Liisa päättivät luoda itse itselleen työpaikat.

Kati aloitti aikoinaan uransa koulun näytelmäkerhossa. Siellä kaikki tehtiin itse: kirjoitettiin, lavastettiin, puvustettiin, näyteltiin. Nyt hän palasi ikään kuin sinne takaisin ja kirjoitti muistisairaudesta kertovan monologin Niin kauas kuin omat siivet kantavat, jota hän käy esittämässä ympäri Suomea hoitokodeissa.

Minna-Liisa puolestaan sanoo ostaneensa itselleen työpaikan, hän osti olemassa olevan yrityksen ja pyörittää nyt pesulaa.

Politiikosta keskelle epävarmuutta

Päivi Lipponen putosi viime vaaleissa eduskunnasta. Se kirpaisi, mutta toisaalta Päivi sanoo olleensa politiikassa mukana parikymmentä vuotta ja aika nopeasti tulikin ajatus, että jotakin muutakin voisi vielä tehdä.

Aikamoinen sattumakin oli, että hän oli samaan aikaan tekemässä kirjaa naisten työelämän muutoksista ja oli nyt itse samassa veneessä.

Päivillä oli toki opettajan virka odottamassa, mutta hän alkoi räätälöidä itselleen omanlaista työtä, jota hän kutsuu hybridityöksi. Se tarkoittaa sitä, että yhä enemmän meidän kaikkien leipä on pieninä palasina, on osa-aikaista palkkatyötä, on ehkä keikkatyötä, on vapaaehtoistyötä. Yksi ura on vaihtunut moneen pienempään uraan ja epävarmuutta on opeteltava sietämään.

Elämä haltuun

Moni viisikymppinen tunnistaa tyytymättömyyden ja muutoksenhalun, mutta ei oikein uskalla eikä edes tiedä mikä se muutos voisi olla.

Kati sanoo, että hänelle muutos olikin paluu vanhaan, siihen omimpaan osaamiseen eli näyttelemiseen. Minna-Liisa taas sanoo, alussa yrittäjän ahdistus ja pelot osaamisesta olivat kympissä, mutta nyt parin vuoden jälkeen ahdistusmittari tuskin värähtää.

Päivi puolestaan kertoo, että kiihkeiden poliitikkovuosien jälkeen moni asia on muuttunut paremmaksi, esimerkiksi unettomat yöt ovat jääneet taakse ja siitä on seurannut paljon hyvää.

Korvaako laite ihmisen?

Minna-Liisan ratkaisua on ihmetelty: ennen sulla oli hyvä konttorihomma, nyt peset ihmisten pyykkejä, kommentoi sukulainen.

Minna-Liisa sanoo kokeneensa hienoja ja koskettavia hetkiä uudessa elämässään, on tuotu pesuun matto lemmikin kuoleman jälkeen, on jaettu ilot ja surut yhdessä. Hän sanoo, että vaikka on itse ollut luomassa digimaailmaa, niin mikään laite ei korvaa kahden ihmisen kohtaamista.

Merkityksellisistä hetkistä puhuvat myös Kati ja Päivi. Kati sanoo, että esityksen jälkeen hän aina juttelee katsojien kanssa, siellä halataan ja lohdutetaan toisia ja myös Katia, kun roolihenkilöllä on ollut niin vaikeata. Päivi kertoo liikuttuneena, miten hiljattain tunnin jälkeen opiskelijat kiittivät häntä opetuksesta. Kiitosta ei poliitikkovuosina useinkaan herunut.

Mikä on elämän tarkoitus?

Kati, Minna-Liisa ja Päivi pohtivat sitä, miten ihmiset ovat valmiita uhraamaan työlle. He ovat itsekin olleet sellaisia.

Minna-Liisa kertoo, miten pysäyttävää kiihkeinä Nokia-vuosina oli kun lapsi kotona satuttaessaan itseään huusi aina isää, ei koskaan äitiä, koska äiti ei yleensä ollut paikalla. Kati sanoo, että sen sijaan, että hän enää loisi uraa, hän haluaa luoda itselleen hyvän elämän. Siihen sisältyy mielekästä työtä, läheisten kanssa olemista, oleilua ja ajattelua.

Näillä naisilla tuntuu olevan jaloilleen putoamisen taito.