HS: Karu sukupolvikokemus on muotoutumassa kolmekymppisille – eikä sen estämiseksi tarvittaisi kuin paremmin toimivat työmarkkinat

Törmäsin kolmekymppiseen tuttavaani, ja juttelimme työelämästä. Tuttu tokaisi, että hänen sukupolvensa ei odota saavansa vakitöitä. Taitaa vähän liioitella, ajattelin, mutta lakonisesti lausutut sanat hätkähdyttivät silti. Tällainen sukupolvikokemusko leimaa kolmekymppisten loppuelämää?

Viereisillä sivuilla haastateltu Minna Marsh ei ole enää kolmenkymmenen, mutta hänen tarinansa kertoo samasta ilmiöstä, maisterien ja tohtorien työttömyydestä. Se on pahentunut rajusti.

Auvoista ei ole muuallakaan: Saksassa viestimet kertovat kolmekymppisistä, jotka siirtyvät harjoittelupaikasta toiseen ja voivat vain haaveilla kunnon työurasta. Yhdysvalloissa vanhemmat ohjaavat lapsiaan aloille, jotka takaavat toimeentulon. He eivät ainakaan neuvo opiskelemaan humanistisia tieteitä, kirjoittaa HS:n kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski (HS 11.8.).

Työnantajat näyttävät elävän toisessa todellisuudessa. Viestintätoimistot opettavat työn tarjoajille, kuinka rekrytointi valjastetaan antamaan yrityksestä mahdollisimman houkutteleva kuva tyyliin: vaikka emme palkkaa sinua, kerro meistä hohdokasta tarinaa ystävillesi. Työnantajat myös mainostavat mielellään loungen värikkäitä löhötuoleja, hiljaisia huoneita, ilmaista lattea ja mahdollisuutta etätyöhön.

Teitittelykulttuuristaan tunnetussa Saksassa on jopa vallalla virtaus, jossa yrityksissä siirrytään sinutteluun kolmekymppisten osaajien houkuttelemiseksi, Süddeutsche Zeitung kertoo.

Yhtäällä siis työnhakijat etsivät epätoivoisesti töitä, toisaalla työnantajat valittavat työvoimapulaa ja kiillottavat julkikuvaansa kivana työpaikkana. Samaan aikaan markkinoille tulee sovelluksia, joiden avulla työn tarjoajat ja työnhakijat voisivat kohdata.

Osan kohtaamattomuudesta selittää varmasti se, että joillain aloilla työelämän tarpeet muuttuvat nopeammin kuin maisterit valmistuvat. Tänä työelämän murroksen aikana luulisi kuitenkin, että työnantajat etsisivät hyviä tyyppejä koulutuksesta riippumatta, eivätkä tuijottaisi tutkintotodistuksia.

Tuttavani kyllästyi työnhakuun ja työllistää nyt itse itsensä. Se voi olla hyvä vaihtoehto monelle, mutta työelämä rakentuu yhä pääsääntöisesti vakituisten, pitkäaikaisten työsuhteiden varaan.

Kolmekymppinen tuttunikin tietysti ymmärtää, mitä etuja vakituinen työsuhde elämään tuo: vakautta ja mahdollisuuden rakentaa tulevaisuutta. Ei hän muuten mainitsisi ikäpolvensa kohtaloa, vaikka ohimennen.